Ilmaise itseäsi luovasti – vinkkejä helppoon taiteeseen

Jokaisella on oma juttunsa, oli se sitten musiikki, urheilu tai jotakin muuta. Monelle se on myös taide. Taide on ihana tapa ilmaista itseään – se on turvallista ja luovaa, ja taiteen avulla voidaan helposti kanavoida tunteita niin hyvässä kuin pahassa. Taide on loistava apukeino esimerkiksi monille kivuista tai masennuksesta kärsiville, sillä sen avulla pahan olon voi saada kehostaan ulos paperille tai kankaalle. Värejä ja muotoja voi käyttää ilmaisemaan erilaisia tunnetiloja ja juuri tällaisista töistä usein tulee niitä kaikkein voimakkaimpia. Taide kuuluu kuitenkin kaikille, ja sitä voi harrastaa kuka tahansa ja missä tahansa. Taiteessa mikään ei ole oikein eikä väärin, vaan kaikki on sallittua.

Miten päästä alkuun?

Joskus saattaa tuntua siltä, että luovuutta ja intoa taiteen tekemiselle löytyisi, mutta ei tietoa siitä, kuinka päästä alkuun taiteellisella urallaan. Tällöin kannattaa ottaa rennosti ja aloittaa pienestä. Mikäli taiteen tekeminen ei tule sinulta luonnostaan ja tyhjän kankaan näkeminen saa sinussa aikaan lähinnä paniikkia, kannattaa ennen omien uniikkien töiden tekemistä ensin aloitella helpoilla manuaaleilla, joista löytyy valmis kaava ja ennalta määrätty lopputulos. Etsi vaikkapa videoiden suoratoistopalveluista ohjevideoita haluamallasi tekniikalla – oli tekniikka sitten puuvärit, lyijykynä, hiili, öljymaalit tai akvarellit. Suorita työ vaihe vaiheelta ohjeiden mukaisesti ja ennen kuin huomaatkaan, sinulla on käsissä upea, ammattimainen taideteos ja rutkasti uutta tietämystä esimerkiksi taiteen eri tekniikoista. Näillä eväillä on helpompi lähteä suunnittelemaan ja toteuttamaan myös omia töitä.

Tuntuuko, ettei inspiraatiota omiin töihin löydy millään? Tällöin kannattaa seurata aikojen alusta saakka taiteilijoiden käytössä ollutta temppua ja hakea inspiraatiota luonnosta. Tämä ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi tehdä töistä pelkistä luontomaisemista tai kasveista, vaan sitä, että luonnon muodot, värit, äänet, liikkeet ja elämä ovat oiva keino laittaa mielikuvitus laukkaamaan ja inspiroitumaan saaden näin kipinää omaan taiteelliseen työhön. Esimerkiksi myrskyävän meren ääni voi inspiroida epäsuoriin ja villeihin muotoihin, ukkosen jyrinä taas tummiin väreihin ja sade elämää synnyttävään raikkaaseen kuvaan. Kevyt tuulenvire ja kukkien tuoksu puolestaan saavat aivot laukkaamaan heleiden värien maailmassa.