Olli Jalosesta tuli Finlandia-palkinnon historian toinen kaksinkertainen voittaja

Kirjailija Olli Jalosen voitosta tuli historiaa

Jo pitkän uran luonut kirjailija Olli Jalonen on tehnyt arvostetun Finlandia-palkinnon voittajien keskuudessa historiaa. Jalosesta tuli 28. marraskuuta vietetyssä palkintogaalassa toinen kaksinkertainen Finlandia-palkinnon voittaja. Jalosen lisäksi vain edesmennyt kirjailija Bo Carpela on voittanut palkinnon kaksi kertaa Finlandian historian aikana. Finlandian palkintotuomarin ja kirjallisuustoimittajan Seppo Puttosen kauan odotetut sanat julistivat Suomen kansallisteatterissa pidetyssä tilaisuudessa Jaloselle parhaan kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittajateoksella Taivaanpallo.

Jalosen ensimmäisestä Finlandia-voitosta tulikin kuluneeksi lähes 30 vuotta, sillä Jalonen pokasi ensimmäisen voittonsa tammikuussa vuonna 1991. Voitolla oli siis erittäin nostalginen ja symbolinen merkitys kirjailijalle itselleen, mutta se on myös historiallinen etappi koko Finlandia-palkinnon aikajanalla. Palkinnon voittajana Jalosen uutuuskirja ei pelkästään saa huimaa nousupiikkiä myyntiluvuissa, vaan voitto hymyilee mukavasti myös kirjailijan kukkarolle. Finlandia-säätiön vuosittain jakaman palkinnon arvo on jokaisessa kategoriassa nimittäin 30 000 euroa. Kisan finaaliin ylsivät tänä vuonna myös Pauliina Rauhala teoksellaan Synninkantajat, Jari Järvelä teoksellaan Kosken kahta puolta, Katja Kettu teoksellaan Rose on poissa, Lars Sund teoksellaan Där musiken började (suomeksi Missä musiikki alkoi) ja J. Pekka Mäkelä teoksellaan Hunan. Katja Ketun Rose on poissa ylsi äänestyksessä lukijoiden suosikiksi.

Taivaanpallo on monikerroksinen romaani

Jalosen Taivaanpallo on romaani, joka kertoo tarinan nuoresta tähtitieteilijän oppipojasta. Romaani sijoittuu 1600-luvun Lontooseen, jonne Saint Helenan saarella kasvanut oppipoika matkaa haaveinaan päästä kuuluisan Edmund Halleyn oppiin, ja valistuksen, tiedon ja järjen myllerryksessä nuori sankari yrittää löytää tiensä. Jalosen romaania on kuvailtu eläväksi ja erittäin luontevasti kirjoitetuksi jännittäväksi seikkailuksi, joka vie lukijan suoraan 1600-luvun maailmaan joka tuolloin myllersi valtaisan muutoksen kourissa.

Kriitikoiden ylistämä romaani perustuu sekä faktaan että fiktioon. Esimerkiksi yksi romaanin hahmoista, Edmund Halley, oli todellakin vuosina 1656-1743 elänyt lontoolainen tähtitieteilijä, geofyysikko ja matemaatikko, joka toimi aikansa johtavana tähtitieteilijänä sekä myöhemmin myös Greenwichin observatorion johtajana. Myös kirjailija Jalonen itse tuntee omakohtaisesti romaanissa esiintyvän Saint Helenan saaren, sillä hän matkasi sinne laivalla jo 30 vuotta sitten. Jalonen sisällytti saaren kirjaansa, sillä paikalla on suuri merkitys myös hänen elämässään. Kirjailija itse kuvaa saarta paratiisiksi, jossa hän kertoi kokeneensa samoja tuntemuksia kuin mitä hän oli elänyt lapsena, ja lapsen eli oppipojan silmin Jalonen kertoo myös kirjan tarinaa.

Finlandian valintalautakunnan mukaan Taivaanpallon lapsisankarin Anguksen matka ja kasvu itsenäiseksi ja kriittiseksi ajattelijaksi suuren maailman väkivaltaisessa myllerryksessä on kiehtova. Elävästi kirjoitetusta romaanista ja Anguksen näkökulmasta kerrotusta seikkailusta välittyy itsenäisen ajattelun ja oppimisen riemu. Finlandian palkintotuomari Puttonen tiivistää puheessaan kirjan teeman, jossa “tarinan myötä tieto ja rationaalinen ajattelu lisääntyvät ja antavat paremman mahdollisuuden ymmärtää avaruuden ilmiöitä, tapahtumia maan päällä ja jopa ihmissuhteita.”

Finlandia-palkinto on Suomen kirjallisuuden arvostetuimpia palkintoja

Finlandia-palkinto on vuodesta 1984 lähtien jaettu kirjallisuuden palkinto, jonka jakaa vuosittain Suomen Kirjasäätiö. Palkinnon arvo oli alun perin 10 000 markkaa, sittemmin euroaikana arvo nousi 26 000 euroon, ja vuodesta 2008 alkaen jaettavan palkinnon arvo on ollut 30 000 euroa. Miesten ja naisten välinen ero on Finlandia-palkinnon keskuudessa yllättävän pieni verrattuna muihin taide- ja kulttuurialalla jaettuihin palkintoihin, kuten esimerkiksi Nobel- ja Oscar-palkintoihin verrattuna, sillä tällä hetkellä naispuolisia voittajia on yhdeksän ja miespuolisia voittajia on 11.

Finlandia-palkinto on Suomen tunnetuin kirjallisuuspalkinto. Palkinnot jaetaan kolmessa eri kategoriassa: kaunokirjallisuudessa, tietokirjallisuudessa ja nuortenkirjallisuudessa. 64-vuotiaan Jalosen lisäksi Finlandia-palkinnon vei tänä vuonna tietokirjallisuudessa Seppo Aalto teoksellaan Kapina tehtailla, ja nuortenkirjallisuudessa Siiri Enoranta teoksellaan Tuhatkuolevan kirous.